C-hepatiitti on Suomen yleisin hepatiittivirus
2016 loka 27 By admin 0 comment

 

C-hepatiitti, joka tunnetaan myös nimellä HCV, kuuluu flavivirusten ryhmään ja se on Suomen yleisin hepatiittivirus ja lisäksi syypää valtaosaan maksatulehduksista. Suomessa vuotuisella tasolla C-hepatiittiin sairastuu noin 1000-1200 henkeä. Tällä hetkellä maassa on reksteröityjä tautitapauksia yhteensä hiukan alle 30 000, vaikka määrän arvioidaankin olevan jonkin verran enemmän, sillä jotkut kantavat virusta tietämättään. Maailmanlaajuisesti C-hepatiittia sairastaa jopa 170 miljoonaa ihmistä, joista valtaosalla tauti on edennyt krooniseen muotoon. Tämä tarkoittaa peräti kolmea prosenttia koko maailman väestöstä.

Useimmiten akuuttiin C-hepatiittiin liittyy hyvin vähän oireita, jos laisinkaan. Tavanomaisin oire on pahoinvointi, jota esiintyy vain noin neljäsosalla kaikista sairastuneita. Akuutilla tartunnalla viitataan sellaiseen C-hepatiittitartuntaan, joka on saatu alle puoli vuotta sitten. Mikäli C-hepatiittia ei hoideta, on se pidemmällä aikavälillä vaarassa muuttua krooniseksi hepatiitiksi ja sen myötä muun muassa lopputuloksena voi olla maksan kirritusoituminen tai hengenvaarallinen maksan vajaatoiminta. C-hepatiittiin sairastunut voi pitää sairautensa varsin hyvin hallinnassa asianmukaisella lääkityksellä ja elää sen myötä normaalia elämää.

Mikäli on syytä epäillä sairastuneensa C-hepatiittiin, on silloin suositeltavaa hakeutua verikokeeseen mitä pikimmiten. Tartunta voi tapahtua esimerkiksi käyttämällä likaista neulaa tai ruiskua huumausaineiden piikittämiseen, mutta yhtä lailla esimerkiksi likaisella neulalla otettu verikoe tai annettu pistos voi tartuttaa ihmisen. Myös tatuoinnin tai lävistyksen ottaminen on tietyllä tavalla riski, sillä steriloimattomat välineet voivat välittää viruksen toiseen ihmiseen. Kolmas varsin yleinen tartuntatapa on suojaamaton seksi C-hepatiittia kantava ihmisen kanssa.

C-hepatiitista tiedetään yleisesti ottaen varsin vähän ja usein sairaudesta enempää tietämätön saattaa jopa pelätä tautiin sairastuneen seuraa. Vaikka kyseessä onkin vakava sairaus, voi siitä huolimatta siihen sairastunutkin elää aivan tavanomaista elämää. Muun muassa normaali kanssakäyminen on täysin vaaratonta C-hepatiittiin sairastuneen kanssa. Vaikka C-hepatiittia vastaan ei ole mahdollista suojautua esimerkiksi rokotuksella, voi sen leviämistä ehkäistä varovaisuudella ja tietyillä varotoimenpiteillä kuten esimerkiksi kondomilla sukupuoliyhteydessä ja puhtaita neuloja ja ruiskuja käyttämällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *